Salpausselkä – Upea kohde Suomessa
Kirjoittanut Matkaaja - 25/09/09 Kello 12:29 pm
Tämä matkailukertomus ei ole ihan tavallisesta päästä,sillä matkakohde ei ole maailman eksoottisin. Hauska matka kyllä oli, ja rentouttava. Viime heinäkuussa suuntasin ihmettelemään Suomen Salpausselän nähtävyyksiä.
Maasto on upeaa Suomalaista mäntymetsää ja harjua. Salpausselän maasto on vaihtelevaa – myös korkeuserojen puolesta. Leimaavaa alueelle on monet järvet ja Saimaa. Oma matkani suuntautui Luumäen ja Kivijärjven kautta Lappeenrantaan. Luumäki on erittäin elinvoimainen noin 6000 asukkaan kunta. Luumäellä on omat käsityö- ja ruokaperinteensä, joista etenkin käsityöperinteet ovat valtavan mielenkiintoisia.
Luumäen lapaset ovat mustavalkoiset ja niiden vartta koristaa mustavalkoinen vinoneliöruudutus. Luumäen kuvatäkkejä eli värillisillä langoilla päälle kirjailtuja peittoja on toistakymmentä erilaista mallia, ja niistä kuuluisin lienee Pätärin kuvatäkki, joka on Pätärin suvun malli. Luumäen kansallispuku esiteltiin ensimmäisen kerran 1954.
Luumäellä riitti nähtävää – keskusta on viehkeä kesäisin ja vuonna 1988 valmistunut kuntatalo jopa ihan hieno. Luumäen kirkko on upea Engelin suunnittelema puukirkko jonka ympärillä on viehkeä hautausmaa.
Luumäellä sijaitsee myös Kotkaniemi, P. E. Svinhufvudini koti. Laamanni Alfred Thome rakensi huvilan alunperin vuonna 1898 maatilaksi mutta pihapiiriin kuului myös käräjäoikeuden arkisto jossa työskentelivät lainopiskelijat jotka seurasivat Thomea paikalle. Svinhufvud osti talon Thomen perikunnalta ja toimi myös Thomen seuraajana kihlakunnan tuomarina.
Salpalinja on kenties Luumäen vaikuttavin nähtävyys. Luumäen maastosta löytyy edelleen hylättyjä bunkkereita ja juoksuhautoja myös varsinaisen nähtävyyden ulkopuolelta. Näitä on hauskaa etsiä, mutta vaikuttavin on restauroitu Salpalinja. Salpalinjaa oli rakentamassa 30,000 miestä ja heitä muonittamassa monta tuhatta lottaa. Se on edelleen Suomen suurin työmaa, vaikka se olikin kevyesti varustettu verrattuna muihin aikakauden puollustuslinjoihin.
