Mökkiloma / Lasketteluloma ja uusi vuosi Levillä

Levin logo

Levin logo

Laskettelu ja lumilautailu ovat murtomaahiihdon ohella suosituimpia talviurheilumuotoja Suomessa. Suomessa on yhteensä 85 laskettelukeskusta, joista suosituimpia ovat Levi, Ruka, Pyhä, Ylläs sekä Himos.  Olimme kaveriporukalla viettämässä uutta vuotta Levillä ja sain aika hyvän kuvan kyseisestä laskettelukeskuksesta.

Levin mökit ja muut majoituspalvelut

Levillä on saatavilla laaja valikoima erilaisia majoitusvaihtoehtoja, alkaen edullisista ”erämaamökeistä” täyden palvelun hotelleihin keskustassa.
Hieman kauempana olevat mökit ovat tietenkin edullisempia, mutta kannattaa ottaa huomioon myös liikkumisesta aiheutuvat kustannukset.  Varsinkin jos tarkoituksena on nauttia alkoholijuomia, voi taksilla liikkuminen tulla yllättävän kalliiksi. Meillä oli hyvä tilanne, sillä saimme käyttöömme mökin aivan Levin keskustasta, noin sata metriä eturinteiltä ja kymmenen metriä lähimmästä baarista.

Vaikka oikeaan laskettelulomaan kuuluu mökkielämä, niin säästäväiselle matkustajalla voi olla jopa parempi vaihtoehto asua hotellissa, sillä  keskustan hotelleista saa välillä yllättävän halpoja huoneita. Kannattaa  myös selvittää oletko oikeutettu johonkin alennukseen. Esimerkiksi laskettelukeskuksessa työskennelleet voivat saada jopa jopa 50% alennuksia majoituksesta. Tai näin ainakin huhu kertoo.

Levin lippuhinnat ja vuokrauspalvelut

Levin hissilippujen ja välinevuokrauksen hinnoittelussa on kummallisia eroja. Hissiliput tulevat nimittäin päiväkohtaisesti halvemmaksi, mitä pidemmäksi ajaksi ne hankkii. Lumilaudan tai laskettelusuksien vuokraamisen hinta on jokaiselle päivälle täsmälleen sama, riippumatta siitä vuokraako välineet päiväksi vai kahdeksi viikoksi. Tämä mahdollistaa erilaisten välineiden testaamisen, voit ottaa vaikka laudan joka toisena päivänä ja laskettelusukset joka toisena. Hissilippu viideksi päiväksi maksoi uutena vuotena 115 euroa.

Levin yöelämä: baarit ja ravintolat

Levillä käy todella paljon turisteja, jonka vuoksi baareja ja ravintoloita löytyy joka lähtöön, painottuen tietenkin ”aitoihin” suomalaisiin ruokalajeihin ja juomiin. Saatavilla on esimerkiksi karhun lihaa ja paikallisesti pantua olutta. Levin yöelämän tähti on Hullu Poro Areena jolla on lähes päivittäin kansallisesti tunnettuja esiintyjiä. Hullu Poro Areena on tunnettu hurjasta menosta eikä sinne välttämättä kannata lähteä viettämään rauhallista perheiltaa.  Leviltä löytyy myös Ihku-karaokebaari, Porocks yökerho viehkeine bulgarialaisine tanssijattarineen, Vanha hullu poro, joka on varsinkin nuoremman väen suosiossa, sekä Dejavu-yökerho strippareineen.

Levi lyhyesti

Levi on yksi Suomen parhaista laskettelukeskusista. Rinteet ovat erinoimaisia ja keskuksesta löytyy myös jonkin verran metsäreittejä, joilla voi käydä pöllyttämässä puuterilunta.  Mahdollisuudet juhlimiseen ovat myös paremmat kuin missään muussa laskettelukeskuksessa. Lapsiperheillekin löytyy tekemistä aina lumikoira-ajeluista pulkkamäkeen ja lumikenkäpatikointiin.

Varaa mökki Leviltä

VN:F [1.9.6_1107]

Arvostele matkakohde



Tuntuuko siltä, että tämän matkajutun kirjoittaja on täysin väärässä? Oletko kokenut omalla lomallasi aivan erilaisia asioita? Haluatko suositella tiettyä ravintolaa tai hotellia juuri tässä matkakohteessa?
Olethan niin ystävällinen ja jätät kommentin ja arvioit matkakohteen omien kokemustesi perusteella. Näin voimme yhdessä parantaa toistemme lomakokemuksia!

Sää
8.0
Kulttuuri
3.0
Yöelämä
9.0
Hintataso
4.0
Turvallisuus
10.0
Lapsiystävällisyys
10.0
Aktiviteetit
10.0
Rating: 7.7/10 (1 vote cast)
This entry was posted in Matkakohteet. Bookmark the permalink.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>