Kuuba
Kirjoittanut Reissaaja - 22/06/10 Kello 12:28 pm
Kuuba eli tarkemmin Kuuban tasavalta sijaitsee Karibianmerellä. Maa koostuu Kuuban saaresta, Nuoruuden saaresta ja useista pienistä saarista. Nimitys Cuba tulee tainointiaanien sanasta “cubaoa”, joka merkitsee hedelmällistä ja yltäkylläistä maata. Matkailun merkitys maan taloudelle on kasvanut viimeisien vuosikymmenien aikana. Nykyään jopa 44 prosenttia valtion tuloista tulee matkailusta.
Matkailukohteena Kuuba sopii aurinkoa rakastaville eksotiikan etsijöille. Kuubasta löytyvät maailman kauneimmiksi mainittuja rantoja. Kuuba ei ole shoppailukohde tai sukeltajan paratiisi, vaikka molempia on toki tarjolla. Kuubalainen keittiö on mielenkiintoinen, vaikka maa ei itsessään ole ravintoloiden täyttämä. Paras vaihtoehto useimmiten on “paladar” – yksityiskodissa oleva ravintola, jossa syöt hyvin ja edullisesti. Kaupungeissa voi yleensä liikkua suhteellisen turvallisesti myös iltaisin – rikollisuus on alhainen.
Mielenkiintoisena yksityiskohtana todettakoon, että Kuubasta poistuessa, tulee matkailijan maksaaa 25 CUC:n maastapoistumisvero.
Parhaat matkakohteet
Havanna
Havanna on suurkaupunki, josta löytyy useita mielenkiintoisia puolia. Ensinnäkin, kaupungin arkkitehtuuri on karua, mutta kuitenkin silmäähivelevän kaunista. Siirtomaa-aikaiset rakennukset ovat rähjäisiä, mutta viehättäviä. Nähtävää kaupungissa riittää. Kaupankäynti alueella on kasvussa, mutta ostoskaupungiksi Havannaa ei vielä voi kutsua. Kaikkialla kuuluu mambon, cha-chan ja salsan kuumat rytmit ja, ja eri puolilla kaupunkia näkyy kiiltäviä amerikkalaisia 50-luvun dollarihymyjä.
Varadero
Varadero tarjoaa matkaajalle valkoista hienoa hiekkaa ja lämmintä kirkasta vettä. Kaupunki on unelmien rantalomakohde ja sen rantoja kehutaankin usein maailman kauneimmiksi. Varadero on maan kehittyneintä aluetta, joka sopii täydellisesti auringonpalvojan lomakohteeksi. Alueella on useita hienoja hotelleja, useita ravintoloita ja muutama pieni rantabaari.
Cayo Largo del Sur
Turistikeskus, joka sopii erityisesti sukeltajille. Alueen rannat ovat upeat ja merivesi erittäin kirkasta.
Las Terrazas
Sopii ekomatkailijalle. Täällä turismi toimii täysin luonnon ja alueen asukkaiden ehdoilla.
Kuuban Nähtävyydet
- Havannan vanha kaupunki
Havannan vanha kaupunki eli La Ciudád Vieja julistettiin UNESCO:n maailmanperintäkohteeksi vuonna 1982. Helposti jalan kierrettävä alue on mukava nähtävyys kaikkien mahtavien rantojen vastapainoksi. Vanha kaupunki on rakennettu maurilaiseen siirtomaatyyliin. Sen kujilta löytyvät niin tuliaiskojut kuin suuret käsityöläismarkkinat. Myös suurin osa Havanan kirkoista, museoista ja gallerioista sijaitsee La Ciudád Viejassa.
Myöhemmin illalla La Ciudád Vieja muuttuu kuumaksi yöelämäkohteeksi, jossa salsan ja rumban tahdit saavat vienoimmatkin liikkeelle. Myös kuubalaiset mojitot ja cuba libret maistuvat matkaajalle.
- Trinidadin kolonialistinen kaupunki
Myös tämä kohde kuuluu Unescon maailmanperintölistalle. Kolonialistinen kaupunki on kokonaisuudessaan rakennettu Espanjan vallan aikana ja sitä pidetään Kuuban kauneimpana kaupunkina. Trinidadiin on matkaa Havannasta noin 5 tuntia. Matka taittuu parhaiten joko turistibussin kyydissä tai vuokra-autolla.Trinidadin keskusaukio Plaza Mayor kuvastaa kaikkea sitä rikkautta, joka tässä sokeriparoneiden kaupungissa 1800-luvulla vallitsi.
Matkustaminen
Paras aika matkustaa Kuubaan on joulu-huhtikuun kuivana kautena. Tällöin päivälämpötilat ovat noin 30 asteen paikkeilla. Vuodessa on keskimäärin 330 aurinkoista päivää. Kuuban eteläosa on lämpimämpää aluetta kuin pohjoinen, ja maan länsiosa taas sateisempaa kuin itäosa.
Helpointa ja turvallisinta on ottaa valmis pakettimatka. Suomesta Kuubaan pääsee useiden eri matkatoimistojen kautta: Matkat räätälöidään asiakkaan toiveiden mukaisesti.



Kuubafani
Elo 10th, 2010
Kuubassa kannattaa mun mielestä käydä mahdollisimman nopeasti, ennenkuin kuin se länsimaalaistuu täysin.