Kaupunkikohde: Chicago

Yksi maailman suurimmista lentoyhtiöistä, Oneworld – yhteistyökumppani American Airlines lentää nykyisin Helsingistä suoraan Chicagoon. Tämä gansterikaupunkinakin aiemmin tunnettu Michigan-järven helmi on nykyään vilkas 2,7 miljoonan asukkaan kulttuurimetropoli täynnä oopperaa, taidetta, fine diningia sekä erityisesti mustaa musiikkia; pidetäänhän Chicagoa Jazzin ja Bluesin synnyinkaupunkina. Kaupunki onkin loistokohde esimerkiksi pidennetylle viikonloppulomalle.

Suurin osa kansainvälisistä matkustajista saapuu O’Haren kansainväliselle lentokentälle. Matka kentältä kohti kaupunkia taittuu kätevästi CTA – junilla minne päin kaupunkia tahansa vain muutaman dollarin hintaan. Chicago onkin yksi harvoista Yhdysvaltojen eurooppalaistyylisistä kaupungeista joissa auto kantakaupungissa on enemmän riesa kuin elinehto. Julkinen liikenne toimiikin erinomaisesta ja ehdoton kokemus on talojen päällä kulkeva Downtown Loop line, joka yhdistää tärkeimmät nähtävyydet näppärästi toisiinsa.

Chicagossa Yhdysvaltojen korkeimmat pilvenpiirtäjät

Yksi kaupungin mielenkiintoisimmasta nähtävyyksistä on talojen arkkitehtuuri itsessään. Äärimmäisen tyylikkäistä moderneista lasisista pilvenpiirtäjistä Art Deco ja jopa Goottihenkisiin vanhempiin rakennuksiin. Illan tullen kaupunki muistuttaa hämmystyttävän paljon Batman – elokuvien Gothan Cityä. Chicagossa on myös tunnettu pilvenpiirtäjistään. Kaupungissa on kolme Yhdysvaltojen viidestä korkeimmasta rakennuksesta. Pohjois-Amerikan korkeimman pilvenpiirtäjän, Sears Towerin 414 metriä korkean näköalatasanteen tekee erikoiseksi se, että siellä sijaitseva parveke on läpinäkyvä. Liput näköalatasanteelle 15 dollaria. Katsastamisen arvoinen on myös amerikan kuudenneksi korkein rakennus, John Hancock Building joka on yksi ainoita pelkästään asumiskäyttöön tarkoitettuja pilvenpiirtäjiä.

Kulttuuritarjonta vetää vertoja New Yorkille

Mikäli mahdollista, matka kannattaa ajoittaa syyskuun alkuun, sillä silloin vietetään kaupungissa Duke Ellingtonin kunniaksi Jazz festivaalia, jolloin on mahdollista kuulla lähes kaikki jazzin suurimmat nimet.
Chicagoa pidettiin yleisesti näyttämötaiteen ja musiikin pääkaupunkina ennen New yorkin Broadwayn varastaessa korkeakulttuuripääkaupungin tittelin, mutta vieläkin kaupungin teatteri- ja musiikalitarjonta on vertaansa vailla ja kilpailee helposti New yorkin kanssa. Chigaco Teater, Lyrics Opera, Chicago Symphony Orchestra sekä valtava, 2300 hengen Cadillac Palace Theater tuovat klassikot kuin uutuudetkin silmien alle.

Chicago on pikaruoan ruumiillistuma

Ruokailu on tärkeä osa Chigacoa. Alueen erikoisuuksia ovat mm. hyvin runsaasta chicagolaiset deep-dish pannupizzat, joissa ei ole juusto ja tomaattikastiketta säästelty. Päivisin lounasaikaan kaupungista löytyy ällistyttävä määrä hyvin edullisia paikkoja aterioida, mutta illan tullen kaupungista voi olla vaikeaa löytää edullista illallista ilman suurta määrää rasvaa. Kaupunki onkin ehkä amerikkalaisen pikaruokakulttuurin ruumiillistuma. Edellä mainitut deep-dish pizzat sekä kaupungin omat hot dogit viennan makkaralla sekä suolakurkulla ovat todennäköisesti mantereen parhaat.
Monet Chicagon ravintolat ovat keskittyneet fine diningiin. Kokeilemisen arvoisia ovat mm. yltiöromanttinen italialainen (yksi parhaista) Vivere joka toimii loistavana alkuillan illallispaikkana ennen teatteria. Esityksen jälkeen iltaa kannattaa lähteä jatkamaan tyylikkäälle Closeup2Jazz – klubille nauttimaan perichicagolaisesta tunnelmasta. Chicago on ehdottomasti illan ja yön kaupunki ja perichicagolainen tunnelma kiteytyykin parhaiten joissakin kaupungin sadoista ellei tuhansista baareista. Chicagossa sanotaankin olevan väkilukuun suhteutettuna eniten baareja San Fransiscon jälkeen.

American Airlines lentää Chicagoon päivittäin. Lennot Helsingistä suoria.

VN:F [1.9.6_1107]

Arvostele matkakohde



Tuntuuko siltä, että tämän matkajutun kirjoittaja on täysin väärässä? Oletko kokenut omalla lomallasi aivan erilaisia asioita? Haluatko suositella tiettyä ravintolaa tai hotellia juuri tässä matkakohteessa?
Olethan niin ystävällinen ja jätät kommentin ja arvioit matkakohteen omien kokemustesi perusteella. Näin voimme yhdessä parantaa toistemme lomakokemuksia!

Sää
1.0
Kulttuuri
9.0
Yöelämä
6.0
Hintataso
5.0
Turvallisuus
7.0
Lapsiystävällisyys
9.0
Aktiviteetit
10.0
Rating: 6.7/10 (1 vote cast)
This entry was posted in Matkakohteet and tagged , , , . Bookmark the permalink.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *