Goa, Intia
Kirjoittanut Reissaaja - 18/03/10 Kello 11:27 am
Goa on Intian pienin osavaltio maa-alueeltaan. Asukasmäärältään se on neljänneksi pienin. Vaikka kyse onkin pienestä alueesta, on Goa silti Intian vaurainta aluetta. Se on ollut suosittu matkailukohde viime vuosisadan lopusta lähtien. Goa tunnetaan trooppisista rannoistaan, hienoista kirkoistaan ja luostareistaan, sekä mielenkiintoisesta arkkitehtuuristaan.
Matkailijan kannalta Goa on yksi Intian miellyttävimmistä kohteista. Se on sopivan pieni, eikä tarjoa liikaa nähtävyyksiä. Toisaalta puitteet Goalla ovat kuin Euroopassa konsanaan: Palvelutaso ja -tarjonta on korkealla ja infrastruktuuri on uutta.
Goan valtaväestöä ovat hindulaiset, mutta Goa on kuitenkin ehtinyt olla vaihtelevasti myös muslimien ja kristittyjen vallan alla. Portugalilaiset rantautuivat luonnonsatamistaan kuuluisaan Goaan 1500-luvulla, ja säilyttivät valta-asemansa aina vuoteen 1961 saakka, jolloin Intia viimein siirsi vallan Goassa itselleen. 1960-luvulla Goasta tuli myös hippien suosituin matkakohde.
Goalla on useita erilaisia lempinimiä: Idän helmi ja matkailijoiden paratiisi nousevat päällimmäisinä esiin, vaikka ne tuntuvatkin kovin kliseisiltä.
Pohjois-Goa
Pohjois-Goa on täynnä eksotiikkaa edulliseen hintaan. Alueen kuuluisimmat rannat ovat Panajin ja Chapora-joen välillä, lähes kävelymatkan päässä pääkaupungin huveista ja nähtävyyksistä. Rannalla elämä on rentoa ja huoletonta. Voit vapaasti vilvoitella 25-asteisessa kristallin kirkkaassa vedessä.
Katsottavaakin riittää, sillä muun muassa vanha portugalilaisten Aguada-linnake Mandovi-joen suulla on suosittu nähtävyys. Suosittelemme myös Mapusan perjantaimarkkinoilla vierailemista.
Etelä-Goa
Etelä-Goa on omatoimikohde, jonka rannat ja hotellit ovat hieman laadukkaampia kuin pohjoisessa. Hienoa hiekkaa on kymmenien kilometrien edestä – lämpö hyväilee auringonpalvojia ja palmut huojuvat rentouttavasti edestakaisin.
Etele-Goa tarjoaa rauhallisuuden lisäksi myös unohtumattomia kokemuksia: Voit vierailla hindutemppelissä, krokotiilifarmilla tai osallistua Jungle Book -retkelle. Myös Goan kuuluisa kilpikonnaranta on ehdottomasti nähtävä!
Etelä-Goan markkinatarjontaa voisi kutsua “iloiseksi sekasorroksi”: Riksat, autot, moottoripyörät ja eläimet pyrkivät välttämään törmäyksiä, mutta menevät kovalla vauhdilla eteenpäin. Eritoten Mapusan markkinat ovat täynnä vilinää.
Panaji
Goan osavaltion pääkaupunki, 100.000 asukkaan Panaji sijaitsee Mandovi-joen etelärannalla. Se on aito ja vilkas intialainen kaupunki, johon portugalilaisten siirtomaavallan aika on jättänyt jälkensä. Tyypillisimmillään se näkyy Fontainhasin ja Sao Tomén vanhoissa kortteleissa, mutta muutenkin kaupunki on tutustumisen arvoinen. Panaji on omatoimikohde, jossa syöt ja juot hyvin, mutta edullisesti.
Vilkas kaupunki on yhdistelmä intialaisia perinteitä ja eurooppalaisten tuomia vaikutteita. Putiikit tuntuvat idyllisiltä, mutta kauppamiehet ovat kova pala kokeneellekin tinkaajalle. Onneks hintataso on matala ja shoppailijalla on viihdykettä tunnista toiseen.
Matkustaminen
Goan Dabolimin lentokentälle pääset suoralla lennolla muun muassa Lontoosta ja Saksan lentokentiltä. Muualle Intiaan Goalta pääsee joko junalla tai lentäen. Myös oman moottoripyörän vuokraaminen on edullinen ja helppo ratkaisu.
Goan alue eroaa monin tavoin muusta Intiasta. Elintaso on korkeampi ja myös tunnelma on erilainen. Elämäntyyli on huoleton ja kohtaat kaikkialla iloisesti hymyileviä ihmisiä. Värikkäästi pukeutuneita naisia, ihmisvilinää, markkinoiden hulinaa ja pyhiä lehmiä. Goa on kokemisen arvoinen.

