Cancun – Meksiko

cancun

Cancun on rannikkokaupunki Meksikon itäisimmässä osavaltiossa. Se on maailmankuulu turistikohde, joka lumoaa valkeilla hiekkarannoillaan ja turkoosilla vesillään paatuneimmankin sohvaperunan. Vielä 50 – luvulla Cancun oli miltei asuttamaton ja kehittymätön saari, kunnes Meksikon hallitus päätti kunnostaa siitä turistikohteen. Lähistölle rakennettiin lentokenttä ja tie saarelta mantereelle. Alkuun monet olivat skeptisiä hankeen onnistumisesta, mutta 70- luvulle tultaessa olivat monet sijoittajat varmistuneita hankkeen kannattavuudesta ja Cancun alkoi olla suosittu matkakohde.

Cancun on kasvanut 70- luvulta todella nopeasti ja siellä vieraileekin vuosittain noin neljä miljoonaa turistia. Asukkaita kaupungissa on noin 500 000. Suurin osa väestöstä on meksikolaisia ja hallitsevana kielenä onkin espanja, turistikohteissa tosin pärjää erittäin hyvin englannilla.

Lentokenttä sijaitsee noin 30 kilometrin päässä kaupungista. Lentoja Cancuniin tulee päivittäin noin 190 kappaletta. Cancunissa on noin 150 hotellia, jotka vaihtelevat kohtuuhintaisista hotelleista saaren päädyssä sijaitseviin luksus hotelleihin.

Kaupungissa vallitsee trooppinen ilmasto ja lämpötilat vaihtelevat tammikuun 26 asteesta heinä-elokuun 32 asteeseen. Sadetta voi kesäisin olla lyhyinä kuuroina, jotka loppuvat yhtä nopeasti kuin alkavatkin. Usein säätietoihin lisätään melkein päivittäin mahdollinen sade, lomailijan ei kuitenkaan tästä pelästyä. Cancun sijaitsee mahdollisella trooppisten myrskyjen alueella, mutta vain muutama myrsky on iskenyt kaupunkiin. Trooppiset myrskyt sijoittuvat yleensä touko-joulukuulle.

Upeiden rantojen ja villin yöelämän ohessa voi Cancunissa nauttia myös kultturista, sillä kauoungista tehdään monia matkoja vanhoille arkeologisille Maya kohteille.

VN:F [1.9.6_1107]

Arvostele matkakohde



Tuntuuko siltä, että tämän matkajutun kirjoittaja on täysin väärässä? Oletko kokenut omalla lomallasi aivan erilaisia asioita? Haluatko suositella tiettyä ravintolaa tai hotellia juuri tässä matkakohteessa?
Olethan niin ystävällinen ja jätät kommentin ja arvioit matkakohteen omien kokemustesi perusteella. Näin voimme yhdessä parantaa toistemme lomakokemuksia!

Sää
0.0
Kulttuuri
0.0
Yöelämä
0.0
Hintataso
0.0
Turvallisuus
0.0
Lapsiystävällisyys
0.0
Aktiviteetit
0.0
Rating: 0.0/10 (0 votes cast)
This entry was posted in Matkakohteet and tagged , , , . Bookmark the permalink.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>