Bora Bora
Kirjoittanut Reissaaja - 22/06/10 Kello 12:24 pm
Bora Bora on pienehkö saari Ranskan Polynesiassa, Tyynessä valtameressä. Saaria alueella on noin 120 kappaletta, joista Bora Bora yhdessä Tahitin kanssa on ehkäpä kuuluisin. Turismilla elävä saari sijaitsee Tahitilta noin 275 kilometriä luoteeseen. Bora Boralla asuu noin viisi tuhatta ihmistä, ja sinne lentää Los Angelesista tai Sydneistä noin kahdeksan tuntia.
Bora Boran, kuten muidenkin Ranskan Polynesian saarten viralliset kielet ovat ranska ja tahiti. Turistialueilla luonnollisesti pärjää englannilla.
Bora Boran historiaa
Bora Boralla on pitkä historia. Ennen eurooppalaisten saapumista saarta kutsuttiin nimellä Vavau tai Mai Te Pora, eli pimeydestä noussut tai jumalien luoma, koska legendan mukaan saari oli alueen ensimmäinen, joka nousi merestä. Historiatietojen mukaan ensimmäiset asukkaat saapuivat saarelle 800-luvulla. Ranska otti alueen haltuunsa 1842.
Ensimmäinen hotelli Bora Boralle rakennettiin 1967. Nykyään saari on riippuvainen matkailusta.
Lumoavaa kauneutta
Bora Bora on kuin paratiisi maan päällä. Saarta ei turhaan kutsuta maailman kauneimmaksi saareksi: Trooppista maastoa hallitsee vakuuttava Mount Otemanu -vuori, joka luo kauniin kontrastin veden turkoosille värille. Luonto hehkuu kaikissa sateenkaaren väreissä ja palmut keinuvat hiljaa tuulessa. Turismista huolimatta, saaren luonto on säilyttänyt alkuperäisen loistonsa.
Rentoutuminen on Bora Boralla elinehto, sillä aktiviteettejä on tarjolla hyvin rajallisesti. Saarella on toki mahdollisuus snorklaukseen ja sukeltamiseen. Muita vesiurheilumahdollisuuksiakin on, mutta Bora Bora ei ole aktiivimatkailijalle paras kohde.
Nähtävää ei ole hirveästi, mutta silti opastettu kierros on suositeltava kokemus: Sillä saat eniten irti esimerkiksi saaren pyhistä alueista, niin sanotuista Marae-paikoista. Kierroksella voit nähdä myös Bora Boralla sijaitsevat seitsemän toisen maailmansodan aikaista tykkiä, sillä Bora Bora toimi sodassa amerikkalaisten tukikohtana. Suurin osa saaren teistä ja vesijohtoverkosta on yhdysvaltalaisten sotilaiden rakentamia.
Sukeltajille ja snorklaajille on tarjolla hyvä ikkuna vedenalaiseen maailmaan. Laguunin korallit, värikkäät kalat, hait ja kilpikonnat ovat mielenkiintoista ja jännittävää katseltavaa. Ne, jotka eivät halua itse kastua, voivat ihailla merta lasipohjaveneestä.
Häämatka Bora Boralle
Häämatka Bora Boralla on kuin olisit saapunut maanpäälliseen Edeniin. Ympärilläsi välkkyy kirkas Tyynimeri, nautit rakkaasi seurasta, hyvästä ruoasta ja romantiikasta ylellisyyden keskellä.
Bora Borasta onkin hyvin lyhyen ajan sisällä tullut pariskuntien ja häämatkalaisten suosikkikohde. Majoittuminen laguunin rannalle bungalowiin, aamupala omalla terassilla ja romanttiset illalliset huippuravintolassa. Mikä voisi olla enää parempaa?
Matkustaminen Bora Boralle
Air France lentää Tahitille Los Angelesin kautta. Tahitilta Bora Boralle lentävät Air Tahiti ja Air Moorea. Lennot ovat usein täynnä, joten varaa paikkasi jo hyvissä ajoin. Bora Boralle pääsee myös Uudesta-Seelannista ja Havaijilta laivoilla. Bora Boralla on myös laskeutumispaikka helikopterille.
Bora Bora on siis todellinen luksuskohde, etenkin pariskunnille. Matkaajan kannattaa kuitenkin huomioida, että Bora Bora on myös yksi Tyynen valtameren kalleimmista kohteista. Hotellien hinnat pyörivät sadoissa euroissa yöltä – budjettimatkaajan ei siis kannata vaivautua tutustumaan Bora Boraan sen tarkemmin.



Loma-asunnot & Hotellit - Asuntolaina.org
Elo 16th, 2010
[...] Matkakohteen valinnassa auttaa Lomailija.net. Mm Malediivit, Havaiji ja Honolulu, Bangkok , Kuuba ja Bora Bora. [...]